Kevät on lisääntyvän valon ja uuden elämän syntyaikaa ja useimmille ihmisille kaikin puolin kiva juttu. Sitten on meit' muutamia, joidenka aivohormonit toimivat päinvastoin - syksyn pimetessä vasta mieli virkistyy ja talvi on ehdotonta huippuaikaa kaikin tavoin (varsinkin jos lunta piisaa). Helmikuussa valon lisääntyminen sitten aiheuttaa depiksen.

Mutta maalis-huhtikuun vaihteen saadessa aivohormonitoimintakin antaa periksi. Luonnonvalo on päällä enemmän ja pidempään eikä sille hämäränhyssykään mitään mahda. Mieli lientyy, luovuttaa. Onhan edettävä enemmistön ja olosuhteiden mukana, tai ei hyvä heilu.

Löytyy lieventäviä ja jopa mukaviksi osoittautuvia asianhaaroja. Mustarastas livauttaa kevään ensisäkeensä. Hangen alla lirisevät purotkin ikäänkuin musisoivat, ja kylmemmän yön jälkeen saattaa hankikannolla päästä minne asti tahansa. Pikkukäpylintuja kuusikossa tuhansittain, on kuin olisi metsäluonnon ikiomassa toimintakeskuksessa, kuusikkokaupungin tihentymässä.

Lehdet ilmaantuvat puihin, mökillä kaadetaan koivuja rasiin. Tehdään polttopuita, asennetaan laituri. Elellään...