Takatalvi

Huhtikuun loppupuolelle satoi lumen ja laski pakkasen. Heräsi huoli punarintojen selviämisestä. Ne ovat tuossa pihassa pesineet ja asustelleet aina, ja ennen takatalvea oli jo useampi yksilö vieraillut lintulautojen liepeillä, tyttöjä ja poikia.

Kuorimattomiin auringonkukan siemeniin punarinnan nokka on vähän hentoinen eikä synnynnäinen taitokaan niiden kanssa riitä. Kuorittuja ei kaupan hyllyssä ollut kuitenkaan enää tarjolla. Päädyinkin vain murskaamaan vasaralla talipalloja laudan päälle omenapuun juureen, jos semmoinen ape kelpaisi.

Illalla tähysin höyrystyneestä saunan ikkunasta hämärtyvälle pihamaalle, jotain liikettä syöttöpaikan tuntumassa olin havaitsevinani. Jokin siellä lennähteli maasta omenapuun oksille, vuoroin lehahti takaisin alas, juuri muuta en erottanut. Pitkään aikaan ei näkynyt liikettä ollenkaan, kunnes taas huomasin kiireisen lennon omenapuun taakse, syreenimajan oksien sekaan. Saunan räppänän kautta kuului riemastunut punarinnan tirskutus, ikäänkuin kutsu tai muuten vain helpottunut huomio, että täällä sitä nyt on, hyönteissyöjän nokallekin sopivaa apetta, tulkaapahan maistamaan. 

Ainakin yksi selvisi, ajattelin.

Takatalvesta muistuttelee enää litimärkä sohjokerros pihassa. Melkoisen kiireen työrintamalle ehti edennyt kevät ennen takatalvea jo alkuunsaattamaan, pihoja tuli mittailtua ja tarjouksia laskettua päivät pääksytysten. Lumi ja pakkanen rauhoittivat tilannetta, mutta väliaikaista kaikki on vaan. Pihaa jos pitää saattaa kuntoon tulevan suven mittaan, yhteyksissä kannattaa olla pikimmiten, kesätyöt alkavat nyt. Tyhjät tilat kalenterissa käyvät yhä harvinaisemmiksi.