6. huhti, 2015

Fysiikka ja muu laskeminen

Käsityöammateissa tekijän tulee tietää työn vaiheet ja järjestys. Jokaisessa erillisessä työvaiheessa tulee olla tietoinen seuraavasta, ja tietenkin tavoitellusta lopputuloksesta.

Käsityöammateissa on paljon sellaisia, joissa tarvitaan luontaista osaamista ja kätevyyttä, joskus taas tekeminen ei ole hirveän vaikeaa. Kivitöissä pärjää melko pitkälle ala-asteen matematiikalla ja riittävällä fyysisellä kunnolla. Kestävään lopputulokseen noilla ei pelkästään pääse.

Pitää osata laskea 1,6 x 8,4 - laskinta saa käyttää. Ei paha. Toki pitäisi ensin tietää, mitä laskee, ja miksi. Pitää laskea maan löyhtyminen pois kuljetettavien massojen osalta, vastaavasti murskeen tiivistyminen lätkätessä ja kiveyspohjat, jotka aina ylittävät lopullisen kivetyn pinnan alan. Maarakentamisessa tulee osata muuntaa kaikki parikymmentä erilaista maa-ainesta tilavuudesta tonneiksi, koska maa-ainesten toimitukset ja laskuttaminen tapahtuvat painon mukaan. Ei laskutehtävä ole vaikea koskaan, kunhan tietää, mitä laskee.

Toinen asia on viherrakentamisen ja varsinkin kiveystöiden rankka fyysisyys. Raskas työ vaatii raskaat huvit, ei vastapainokseen, vaan mahdollistaakseen itse työn. Kehoa pitää kurittaa vapaa-ajallakin, huolimatta työn fyysisyydestä. Huolella ja oikein tehdyt kuntopiiri- ja punttiliikkeet, räjähtävämmät sulis ja kössi sekä ajoittaiset pidemmät, rauhalliset lenkit ovat olennaisia työssä jaksamisessa, ainakin näillä kilometreillä.

Perheen kanssa keilaaminen on uusi juttu, joka tuntuu toimivan niin hengen kuin ruumiinkin kuntouttajana. Kesän hankintalistalla ovat frisbeegolfvälineet.

Tänä aamuna muuten pihaan ilmestyivät kevään ensimmäiset peipposet.