7. heinä, 2015

Kesä etenee

Kesä etenee, päivät pitenevät.

Sitten kesä etenee ja päivät lyhenevät.

Työpäivät vain eivät.

Siitähän tuli runo.

Juhannukseen asti ylläoleva pitikin paikkansa - työtä aamusta iltaan, viikonloppuisinkin, kunnes helpotti ja kuvan osoittamalla tavalla saattoi keskittyä vaihteeksi juhannussaunan lämmittämiseen mökillä ja sanomalehteen, joka pitkinä pyhinä tulee luettua hiirenkorville.

Juhannuksesta ja hiirenkorville luetuista sivuista mieleeni tulee 21.6. kuollut Veijo Meri, joka subjektiivisessa katsannossani on hienoin ja tärkein kirjailija kautta aikojen, ja maailmanlaajuisesti. Meren koko tuotannon useampaan kertaan läpilukeneena tartuin alkukesästä taas esikoisromaaniin Manillaköysi, ja nyt muistoa kunnioittaakseni koottuihin novelleihin ja siellä dialogeista koostuvaan, draamalliseen Sata metriä korkeat kirjaimet-kokoelmaan.

Palaan aina uudestaan mm. Kiven, Haanpään, Hyryn ja Linnan tuotantoon, mutta aivan vastaavaa tuntemusta kuin Veijo Meren kirjoja lukiessa, en onnistu muilta saamaan. Meri on villi ja odottamaton, yllättää lukijansa aina, riippumatta siitä, kuinka monta kertaa teokset olisi läpilukenut. Esseet, historianteokset ja elämänkerrat mm. Mannerheimista ja Kivestä sekä runot, näytelmät ja romaanit ovat suomalaisessa ja kansainvälisessä kirjallisuudessakin vertaansa vailla.

Monen muunkin subjektiivisessa katsannossa on näin. Kyllä ollaan jo hyvin lähellä objektiivisuutta silloin.