2. syys, 2015

Ihmeitä

Ammoisina aikoina nyhdin puutarhakoulun aulasta kahvipensaan juurelta pienen taimen, samalla nappasin taskuuni myös pari papua. Yksi papu iti ja taimet kasvoivat itäisellä keittiönikkunallamme mainiosti, kunhan ne muisti kastella keitetyllä (kalkittomalla) vedellä antaen paakun miltei kuivahtaa välillä.

Eteen tuli keittiöremontti, jonka tieltä taimien oli väistyttävä. Siirsimme ne kellarin työhuoneen ikkunalle, etelään antavalle, missä mm. Aloe Vera hyvin pärjää. Kai olosuhteiden muutos oli liian voimakas, ja valon määrä. Taimet alkoivat nuupahtaa. Siirsimme ne takaisin itäpuolelle taloa, yläkertaan, vanhan vintin pikkuikkunan eteen. Sinne menehtyivät molemmat kahvipensaat, kuten näytti. Vaimo leikkasi isomman taimen keskeltä poikki ja siirsi uuteen ruukkuun ja takaisin alkuperäiselle sijalleen, keittiön ikkunalle.

Ja kas ihmettä: toissapäivänä huomasimme uraisessa puuvarressa ihmeen, ikäänkuin sirkkalehtiparin. Pavusta kasvatettu, kuolleen näköinen pienempi taimi jököttäköön sekin siinä vielä, mahdollista ihmevirkoamista odottamassa.

Asia nro.2 koskettaa kirjallisuutta, taas. Kaikista elämän aloista se on vakavimmin otettava. Amerikkalaisista olen mieltynyt Hemingwayhin, Twainiin ja Austeriin, enpä juuri muihin. No viime vuosina Cormac McCarthy on ihastuttanut, ja Jennifer Eganin Aika suuri hämäys. Nyt on ensimmäistä kertaa suomennettu George Saundersin novelleja kokoelmaan Joulukuun kymmenes, aikanaan The New Yorker- ja The Guardian-lehtiin kirjoitettuja, yli kymmenen vuoden akselilla julkaistuja. Silti on syntynyt erityisen tiivis ja tasapainoinen kokoelma. Ihan erityisiä novellit ovat kielelliseltä rakenteeltaan - poukkoillaan eri rekistereissä, vaihdellaan näkökulmia ja puhujia, välillä ollaan keskellä melkoista sekasotkua. Lukija hämmästelee ja on varma, että on juuri tippunut kyydistä tai eksynyt kunnes pam! - kirjailija oivaltaa tai vaistoaa tämän ja johdattaa lukijan jonkin paljastuksen tai kielellisen metkun kautta takaisin tarinan/asian ytimeen. Hämmästyttävää.

Asia nro. 3 on tietenkin syksy, joka nyt saapuu ja saisi olla kylmä ja kuiva. Parhaimmillaan syksy on sellainen. Semmoisen syksyn voittaa vain talvi, mutta vain runsaslumisena. Pakkasen soisi olevan pysyvä olotila aina marraskuusta pitkälle ensi kevääseen.