8. joulu, 2015

Leveysasteet

Kun joulukuisena aamuna kahlaa märässä sammalikossa ja rinnettä valuva vesi yltää reilusti nilkkoihin, ei tee mieli ryhtyä hurraa-huutoihin. Kohta kun vähän kuivemmasta kohdasta löytyy tuoreita kanttarelleja, on vielä vähemmän syytä iloon.

Jotkut ihastelevat lämpimiä syyssäitä. Kun ilmoitan kaipaavani lunta ja pakkasia, sanovat he: niin, te hiihtäjät. Ei hankien kaipuulla tarvitse olla tekemistä hiihdon tai minkään muunkaan talviaktiviteetin kanssa. Toki mielelläni hiihdän, teen lumitöitä ja kuljen lumen peittämässä metsässä, mutta tosiasiallinen syy talvenkaipuuseeni on tämä: näillä leveyksillä neljän selvästi toisistaan erottuvan vuodenajan pitäisi olla rikkaus.

Pitääkö siirtyä pohjoisemmaksi? Harmaa ja märkä alkutalviko siihenkin pohdintaan liimaa aimo annoksen pessimismiä? Arktisia alueita parhaillaan kynnetään useampien valtioiden ja yhtiöiden voimin, fossiilisten polttoaineiden käytölle mahdollisesti tarjoutuvan muutaman kymmenen vuoden jatkoajan toivossa. Öljyonnettomuuden sattuessa aiheutetaan kuitenkin herkälle luonnolle mahdollisesti peruuttamattomat eli käytännössä ikuiset vahingot.

No jos ei ihan Arktikselle menisi. Petsamon korkeudelle ehkä? Petsamon aluekin on ollut kansainvälisten intressien kohtauspaikka aina 1500-luvun lopusta lähtien Suomen itsenäistymisen kautta toiseen maailmansotaan asti. Alueesta ovat kisanneet mm. Norja, Venäjä ja Suomi sekä esim. englantilaiset, joiden sotalaivastoa liikkui ensimmäisen maailmansodan melskeissä pohjoisella Jäämerellä paljon. Suomen käydessä neuvotteluja itsenäistymisensä ehdoista valtaan nousseiden bolsevikkien kanssa Viron Tartossa, Petsamon kohtalo näytteli yhtä suurta osaa kuin Karjalan kysymys konsanaan. Tämmöisistä maapaloista kun ulkopuoliset alkavat kisata, mikä jää kokonaan huomiotta? Tietenkin alkuperäiskansojen asema ja oikeudet, Petsamon tapauksessa kolttien.

Tämä johtui mieleeni kun katsoin itsenäisyyspäivän vastaanottoa telkkarista. Pariskunta oli maalannut ohimolleen ja käsivarteensa numeron 169;  maailman työjärjestön ILO:n piirissä tehty yleissopimus numero 169 edellyttää osapuolivaltioilta erityistoimia alkuperäiskansojen jäsenten, instituutioiden, omaisuuden, kulttuurien ja ympäristön suojelemiseksi. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta, jolla on enemmän kuin symbolinen merkitys Lapin alkuperäisväestölle, saamelaisille siis.

No jos ei menisi Petsamonkaan korkeudelle, ei Jäämeren rannoille tai edes Inarin Lappiin. Jonnekin kuitenkin, missä talvet ovat lumisia, huvitti hiihto tai ei. Missä vuodenaikojen vaihtelun tuntee munissaan ja luontoa ja hiljaisuutta piisaa.

Jaa, missäs niitä kaivoksia ja niiden valtausoikeuksia taas olikaan...

Kuvan piirsi Sari Linna.