1. tammi, 2016

Evankeliumi

Eräs Aittovuoren pohjoisrinteen jyrkänne tunnetaan nimellä Karmitsa, ja vuoren kiertävä lyhyempi kuntorata on tietenkin Karmitsan lenkki. Jyrkänteellä sijaitsi muoinoin hyppyrimäki, joka nimettiin kuuluisan saksalaisen mäkiurheilupaikkakunnan mukaan (Garmisch-Partenkirchen).

Kanavuoren metsikön läpi mäelle oikoi suksineen muuan Nykäsen Mattikin pikkupoikana, vapaa-aikoinaan ja myös sellaisina koulupäivinä, jolloin koulunkäynti ei niin kiinnostanut. Sellaisia koulupäiviä Matilla ilmeisesti piisasi.

Mutta se on toinen juttu se, juolahtuipa vain mieleeni laskeutuessani koiran kanssa jyrkänteen reunan vanhoja puurappusia alas. Koira on syytä käskeä kulkemaan rappujen viertä kulkevaa polkua, nimittäin portaikon laudoitus on harva, ja useampi koira on loukannut tassuaan sen jäätyä puristuksiin lautojen väliin.

Kuntoradalta meitä vastaan juoksi isohko musta koira valjaineen, valjaista roikkui tyhjänpanttina talutin. Koira (pitbull) oli selvästi vielä nuori, sen näki hontelosta liikkumisesta heti. Meidän Raita lähti tulokasta tervehtimään, ja hyvissä ajoin ennen kohtaamista pitbull heitti leikkiasentoon ja parin nuuskauksen jälkeen alkoi juoksu ja telmiminen. Molemmilta kävi tuo koiran puhuminen luonnostaan.

Pitbullille sanoin jotain kehuvaa ohi mennessäni, ja heti se väisti; ei sentään lähtenyt suinpäin karkuun, mutta meni muutaman metrin kauemmas ja katsoi aivan kuin vakavana ja punniten. Raita kävi kaveria taas haastamaan, ja leikki jatkui, mutta lähelleni pitbull ei erehtynyt kertaakaan.

Tuli kohta kuntoradalta jo koiran isäntäkin, katseltiin siinä koirien leikkiä. Sanoi hankkineensa koiran netistä, ja vaikka se oli vasta vuoden ikäinen, sillä oli ollut jo kaksi kotia. Molemmissa sitä oli kohdeltu kaltoin ja hakattu. Koirattomiin ihmisiin se ei luottanut lainkaan, siksi oli päässyt kuntoradallakin irti. Jotain juoksijaa oli säikähtänyt.

Pitkään poika puhui eläinten huonosta kohtelusta ja viranomaisten tahdottomuudesta sellaiseen puuttua. Kertoi mm. kuulleensa, kuinka joku piti lehmiään ala-arvoisissa olosuhteissa ja asian olleen hyvin tiedossa, mutta tapausta kohtaan ei osoitettu mielenkiintoa ennen kuin suurin osa lehmistä löytyi navetasta kuolleina. Loput olivat kykenemättömiä liikkumaan puoleensääreen ulottuvan paskan seassa.

Poika vislasi pitbullin luokseen ja koira tuli heti, häntäänsä heilauttaen mutta visusti minuun etäisyyden pitäen. Lähdin Raidan kanssa metsäpolulle, pitbull isäntineen jatkoi Karmitsan lenkkiä. Metsässä tunsin surua sen pitbullin kohtalosta, mutta kun ajattelin sitä hännän heilautusta ja isännän palopuhetta, myös luottamusta ja hyvääoloa - useimmiten tai ainakin joskus asioilla on tapana lutviintua.

Ajattelin, että olin juuri kuullut romanipojan Eläinten Evankeliumin.