5. maalis, 2016

Talvistatistiikkaa

Väkisin vääntäydytään enemmän ja enemmän auringon suuntaan tällä pallonpuoliskolla nyt - on aika katsoa, mitä kaikkea talvella oli.

Metsä- ja luontoasioissa mainittavinta oli ilveksen kohtaaminen melkein kotinurkilla; minuuttitolkulla se antoi seurata itseään alle kymmenestä metristä, aivan rauhassa istuskellen, kissaa tai rusakkoa orapihlaja-aidan takana kytäten. Muutaman viikon kuluttua seurasin koiran kanssa jälkiä metsässä, ja jo pian törmäsin puoliksi syötyyn, tuoreeseen rusakon raatoon. Ilveksen jäljet jatkuivat kaatuneen ison kuusen alle, enkä nähnyt, että ne olisivat sieltä tulleet pois. Varmasti ilves näki meidät, mutta me näimme vain sen keskeytyneen aterian.

Lisäksi tuli seurattua puukiipijää männynrunkoa kiertämässä ja kärpän jälkiä hangessa; tuli kuunneltua huuhkajan iltaöistä huhuilua ja oltuna korppipariskunnan ihmeteltävänä melkein päivittäin. Kallen kanssa halottiin valtavaa koivua kahden talon polttopuiksi.

Yhtäjalkaa David Bowien kuoleman kanssa ilmestynyt hieno Blackstar-levy pakottaa vieläkin ihmettelemään: voiko tämän äänen omistaja todellakin olla kuollut? Entä jos kysymyksessä onkin spektaakkelinomaisia jekkuja rakastaneen taiteilijan viimeisin taideteos, se kaikista suurin jekku?

Taidenäyttelyistä mainittavin oli Jyväskylän taidemuseon Holvissa (vieläkin esillä oleva) kuvanveistäjä Eila Minkkisen mm. kuparisia töitä esittelevä maanmainio Osaatteko valssata, neiti Minkkinen-näyttely. Etukäteen taiteilijaa tuntematta kuvittelin tekijän villiksi nuoreksi kyvyksi, mutta Minkkinen on syntynyt v.1945 ja tehnyt taidettaan jo kuusikymmentäluvulla. Vaikuttavaa!

Lauseita tuli talven mittaan väännettyä paljon.

Minä istun. Onko se olemassaoloa? Ei, se on istumista.

Tämmöisiä.

Kuva talventörröttäjästä (kallionauhus): Sari Linna