17. syys, 2016

Lemmikit

Tuttu, jo ikääntynyt koira sairastui luusyöpään ja sai jokunen viikko sitten kotonaan viimeisen piikin. Emäntänsä sanoin Tassu on nyt Enkelikoira.

Lemmikin menettäminen on ihmeen raskasta. Se reissu, kun vanhalla farmarillamme ajelin päivystävään eläinlääkäriin Äänekoskelle kuolemaa tekevä Fani-koira takapenkillä, on jäänyt muistiini tähänastisen elämäni raskaimpana. Monta päivää meni sen yön jälkeen tyystin ponnettomana ja mihinkään kykenemättömänä. Eräs koirien kautta tutuksi tullut kertoi taannoin lenkkipolulla, että vaikka on menettänyt molemmat vanhempansa ja sisaruksiakin useampia, yksikään kuolema ei ole tuntunut yhtä hankalalta hyväksyä ja kestää, kuin oman vanhan koiran poismeno.

Timo K. Mukka kirjoitti kirjan nimeltä Koiran kuolema, niminovelli päättää hienon kokoelman. Veikko Huoviselta löytyy romaani Kylän koirat, jonka kaikki "henkilöt" ovat koiria. Voi mainita myös Paul Austerin Timbuktun, pääosassa Mr. Bones-niminen hellyttävä ja hyväsydäminen rakki. Ja onhan näitä, Bim Mustakorva ja Haanpään kymmenet, hienot eläinnovellit. Ei kirjailija kirjoita itselleen mitäänsanomattomasta aiheesta koskaan.

Hyllyn reunalla kehystetyssä valokuvassa katsoo nuori ja tarmokas sekarotuinen Fani-koiramme, jonka kuolemasta tulee ensi keväänä kuluneeksi kahdeksan vuotta. Joskus on tulla tippa linssiin vieläkin, jos kuvaa jää pidemmäksi aikaa tiiraamaan.

Mutta elämä jatkuu! Siis pitkää ja laadukasta loppuelämää, Raita ja muut koirat ja lemmikit! Ja vaikka Raita vähän elottomalta kuvassa näyttääkin, se vain uinuu lempipaikallaan auringonläikässä aina tarpeellisia päiväuniaan.