4. maalis, 2017

Haarukanpistämät

Kevättalvi tarjoaa vaihteeksi parastaan - oksilla valkea viti, aurinko siilautuu puiden runkojen väleistä valkealle hangelle, myyrien ja hiirien haarukanpistämät, lumikon loikat ja toiset samanmoiset mutta isommat ylittävät hankeen tallatun metsäpolun tämän tästä. Lieneekö kärppä?

Melko lailla tyhjä ollut tämä pää lähikuukaudet. Sitä onkin oiva alkaa täyttää nyt tarjouslaskennoin, viime ajat se on ollut jo lähes päivittäistä tointa. Ihmiset ovat hyvissä ajoin liikkeellä toiveineen.

Talven mittaan olen tullut moninaisen kirjallisuuden kautta tutustuneeksi 20-30-lukujen suomalaiseen urheilupolitiikkaan (ja aika ajoin ahtaaseen kansallismielisyyteen) sekä muutamaan aikakauden/aihepiirissä jatkuvasti esiintyvään henkilöhahmoon, niiden elämänkohtaloiden keskinäisiin risteämisiin, Tahko Pihkalaan, Paavo Nurmeen ja Urho Kekkoseen. Vain vähän kärjistetysti näitä voisi luonnehtia vaikkapa Fasisti-Pihkalaksi, Kone-Nurmeksi ja Syntymäovela-Kekkoseksi. Mitä tekisi löydetyillä tiedonmurusilla ja kymmenillä, peräti sadoilla muistiinpanoliuskoilla?

Jääköön talvehtimaan ensi kesäksi ja koko sulan maan ajaksi. Tosiasia kuitenkin on, että Kustannus Linna on haettu rekisteriin maaliskuun ensimmäisenä päivänä herran vuonna 2017. Kuluvan vuoden aikana tuskin mitään tapahtuu sillä saralla, mutta ken tietää tulevaisuudesta? Kuten sanottua, ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Esseetä ehkä pukkaa, ehkä ei.

Kuvassa Sarin torakoita/koppiksia, puupiirroksia näytillä Jyväskylän Galleria Patinassa 4.3.-5.4.2017.