23. tammi, 2019

Kaksi

On tullut aika tosissaan jakautua kahtia. Toisaalta on tämä vanha, johon elimellisesti kuuluu tehokkuus, voima ja nopeus, ja sitten on uusi, joka on enemmänkin harkitseva ja peräti hidas. Noiden määreiden yhteensovittaminen tuskin osoittautuu ongelmaksi, sitähän tässä on tehty vuosikaudet, sulan aika raadettu ulkona fyysisesti ja routa-aikaan oltu enempi sisätiloissa, kellarin työhuoneessa värkkäämässä tekstiä, lauseita.

Koittaa hetki, jolloin tälläkin areenalla enemmän tartutaan aiheeseen ja aineeseen, eikä niinkään puntaroida taiteen tai filosofian kommervenkkejä, noita henkeviä. Kustannus Linnan ensimmäinen julkaisu tapaa päivänvalon vasta noin kuukauden päästä, mutta nettisivut on jo avattu, keskeneräisinä tosin vielä. Mutta on siellä paikka blogille jo olemassa. Sinne yritän mahduttaa tästälähin kaiken tuohon toiseen maailmaan määritelmällisesti kuuluvan, jos nyt ensimmäiseksi maailmaksi katsotaan tämä lapion, lekan ja polvisuojien konkreettinen maailma.

Vaikka työtä se on kaikki ja siinä mielessä samaa. Työ on tärkein, mutta ei mikään palkkatyö tai työura, ei sinne päinkään. Ihmisenä olemiseen tekeminen kuuluu ihan olennaisena, ja parempaa sanallistamista tuolle tekemiselle ei oikein ole. Tekeminen voi olla jollekulle päiväkausien sohvassa makaamista ja funtsaamista. Yhtä lailla kuin tekeminen, ihmiselle on olennaista kieli; kielen varjoon kaikki jää, ja varjoon joutuminen meistä vasta ihmisiä tekee.