30. loka, 2019

Metikössä

Juurikin sitä aikaa elelemme nyt, kun aamulla metsässä hiippaillessa kengänpohjien alla riskuu rouste, jota muodostuu yöpakkasten aikaan hienojakoisen maan pintaosan jäätyessä ja taas päivällä sulaessa. Paljon ei puutu, kun alkaa kunnon pakastuminen ja maan jäätyminen syvemmältäkin, tulee oikea routa. Maan paljaana ollessa se saattaa kaivautua äkkiä syvällekin, ja siihen kun lopulta ja toivon mukaan sataa paksun lumivaipan, kelpaa syys/talvi-ihmisen täällä pyllyillä.

Metsätöihin silti ehtinee vielä ennen kunnollisia ensilumia. Luonnonvarakeskus toppuutteli männä viikolla liikaa luottamasta kuusipuuhun, se kun on altis monenlaiselle tuholle ja tuholaiselle, eritoten kirjanpainajille, jotka ilmaston lämmetessä ja myrskytuhojen yleistyessä leviävät yhä pohjoisemmaksi. Tämä meidän pieni muutaman hehtaarin metsikkö on joskus aukoksi hakattu ja kuuselle istutettu, lukuunottamatta kallioista mäen nyppylää, jonne saatiin luonnonkylvömenetelmällä siemenistä mäntytaimikko. Kuusta siellä siis pääosin on, mutta koko ajan on selkeämmin ollut tehtävämme ylläpitää ja jouduttaa myös sekapuuston kasvua, joka ehkä tulevaisuudessa mahdollistaa metsän kasvamisen jatkuvapeitteisenä, aukkohakkuita karttaen. Riskinsä siinäkin on, juurien vioittumisen ja erilaisten sienitautien muodossa, mutta silti ajatus metsästä, joka on oikean metsän näköinen ja oloinen vaikkakin hoidettu sellainen, miellyttää enemmän kuin mielikuva tärvellystä hakkuuraaskiosta.

Toivotaan toivotaan, sekä lunta roudan päälle että metsänhoidollisia onnistumisia. Ainakin tuon mainitun kallionyppylän päällä ja ympärillä kyllä kasvaa jo ihan luonnon avittamana valtavan hieno ja vahva sekametsä.