19. kesä, 2020

C-kevät

C-kevät eli coronakevät (käyttämäni taimiston hulluksi kevääksi nimeämä ajanjakso) kääntyy keskikesään. Ja hullua on tosiaan ollut; taimistosta loppuvat jopa perinteisesti yleisimmät kasvit (kääpiövuorimänty ilmeisesti koko Euroopan mittakaavassa), kivitoimittajalta täytyy varmistaa kivien saatavuus viikkoja aiemmin suuren kysynnän vuoksi, kollegojen kanssa pallotellaan asiakkaita välillä edestakaisin jotta joku ehtisi auttaa piharemontin tarvitsijaa hädässään.

Kulunut kuukausi on kohdallani ollut ennenkokematon siksikin, kun työpäivästä toiseen pelissä on ollut valehtelematta kaikki fyysiset ja sitä myöten myös henkiset voimavarat - työmaiden aikatauluttaminen epäonnistui sen verran, että jokaisen työmaan valmistuminen on ollut käytännössä aina parin tunnin reservin varassa. Mutta hyvin kävi: voimat riittivät ja eilen aatonaattona juhannukseksi luvattu työmaa valmistautui hyvissä ajoin puolen päivän jälkeen. Reservi riitti.

Aikatauluttamisen vaikeudet johtuivat kevään hitaasta etenemisestä Pohjanmaalla, mikä näin helteisen juhannusaaton aikaan on vain kaukainen muisto, kuin hatara unikuva. Vaikka eihän tuosta ole kuin jokunen viikko, kun siirtonurmen toimittaja ilmoitti nurmen noston alkavan aikaisintaan juhannukselta, ja piti alkaa uusia toimitusväyliä metsästämään. Siinä kuluivat ne jokuset reservipäivät, jotka lopulta muuttuivat siis reservitunneiksi. Onneksi sentään minuuttiaikataululta säästyttiin. Olisi ehkä loppunut henkinen kantokyky.

Juhannuksen jälkeenkin on (työ)elämää, sittenhän kaikki alkaa kuin alusta uudestaan, mutta nyt paremmin ja tekijää ajatellen armollisemmin aikataulutettuna. Tyytyväinen pitää olla kuitenkin menneeseen kevääseen ja alkukesään: piru vie minä tein sen sittenkin!